Kysyttävää                                             lähetä kysymys 


30.4.2007
Kysymys: Olen ilmoittanut NN:n sarjaan H50. Hän on syntynyt vuonna 1957. Miksi olet siirtänyt hänet sarjaan H45?

Vastaus:  AM-Sprintti kuten myös SM-Sprintti järjestetään vain ikäsarjoissa H/D35, H/D45 ja H/D55. Esimerkiksi sarjaa H50 ei lainkaan järjestetä. Osanottajamäärät - vaikka ovatkin koko ajan kasvamassa, ovat sprintissä vielä sen verran pienet, että varmaan näillä sarjoilla tullaan hyvin toimeen (katso myös kilpailukutsu)  /kjs


23.4.2007

Kysymys: Saako 13-vuotias juosta sarjassa H/D 16?

Vastaus:  Suunnistuksen lajisääntöjen kohdan 10.65 mukaan H/D20- ja nuorempien sarjojen kilpailijat saavat erikoispitkää matkaa lukuun ottamatta osallistua vanhempiin sarjoihin H/D21 asti (SM-kisoissa kuitenkin täytyy olla 15 vuotias). Lajisääntöjen AM-kisoja koskevassa osassa asiasta ei ole mitään säädetty kuten ei myöskään alueen AM-kisoja koskevissa säännöissä. 

Vastaus on siten: kyllä saa osallistua. / RU, kjs

23.4.2007
Kysymys: Voiko Oulunkylän AM-Sprinttiin osallistua myös muilta suunnistusalueilta kuin Suunnistavalta Uudeltamaalta?

Vastaus:  Toki saa, mutta tietysti varsinaisen AM-kisan ulkopuolella. Tulosluettelo tultaneen laatimaan siten, että kaikki kilpailijat ovat samassa listassa, mutta Suunnistavan Uudenmaan ulkopuoliset kilpailijat on merkattu erikseen.

26.3.2007

Kysymys: Voiko AM-Sprinttiin osallistua ilman Suunnistusliiton kilpailulisenssiä?

Vastaus: AM-Sprinttiin kuten muihinkaan aluemestaruuskilpailuihin osallistuvilla suunnistajilla ei tarvitse olla lisenssiä   Lue lisää

1.2.2007
Kysymys: Kuka saa juosta AM-Sprintissä, rajoitetaanko HS:läisten osanottoa?

Vastaus: Osanottorajoitus koskee HS:läisiä samoilla perusteilla kuin muidenkin helsinkiläisseurojen jäseniä.

Kysymys: Mikä sitten on este AM-sprinttiin osallistumiselle?

Vastaus: Eivätköhän kilpailijat sen itsekin ymmärrä. Esimerkiksi asuminen Oulunkylässä tai sen tuntumassa sekä Oulunkylän urheilupuiston käyttö usein lenkkimaastona. Lisäksi tietysti kilpailualueen kartan täydentämiseen ja ratamestaritehtäviin osallistumiset ovat ilman muuta esteitä osallistumiselle.